Blogi

Rovaniemen Nuorisopalveluiden Kulttuuriverstas oli TaideLoikka-tiimin kaverina suunnittelemassa Rovaniemen taidemuseon uutta kokoelmanäyttelyä. Näyttely sai nimekseen Suuria unelmia – Big dreams. Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelmasta koottu näyttely kannustaa nimensä mukaisesti haaveilemaan.

Vuoden lopussa on aika koota yhteen TaideLoikan ensimmäisen syksyn kuulumiset. Syksyn tavoitteena on ollut verkostoitua ja kerätä onnistumisen kokemuksia ja oppeja, joita voimme hyödyntää tammikuussa 2025 alkavassa taidetoiminnassa. Kuntien suunnitteluryhmä ja hankkeen ohjausryhmä ovat kokoontuneet linjaamaan toiminnan tavoitteita ja tuoneet esiin...

TaideLoikalla on nyt oma tunnistettava ilmeensä. Logon värimaailma kuvastaa kaikkien vuodenaikojen värejä: mukana on ruskan oranssia, kevätauringon keltaista valoa ja kesäistä turkoosia. Logon iloisena pomppiva "häkkyrä" kuvastaa taiteeseen liittyvää vapautta. Taiteen avulla voi kokeilla jotain uutta, hypätä uusiin maailmoihin - tai vain piirrellä...

Hankkeen ensimmäinen toimintakausi eli syksy 2024 on varattu toiminnan suunnitteluun. Hankkeen käynnistämiseen liittyy kaikenlaista tekemistä. On hankittu työvälineitä, osallistuttu koulutuksiin, suunniteltu visuaalista ilmettä ja nettisivuja ja tietenkin oltu yhteydessä kuntien kanssa.

Rovaniemen kaupungille myönnettiin kolmevuotinen Euroopan sosiaalirahaston (ESR+) rahoitus TaideLoikka-hankkeeseen. Rahoituksella toteutetaan taidetoimintaa 15-29 -vuotiaille koulutuksen ja työelämän ulkopuolella oleville nuorille Rovaniemellä, Keminmaassa, Kittilässä, Ranualla ja Savukoskella.

TaideLoikka - Taidetoiminta osana nuorten tukipalveluja (ESR+) on Euroopan unionin osarahoittama