Hankekuulumisia

10.10.2024

Hankkeen ensimmäinen toimintakausi eli syksy 2024 on varattu toiminnan suunnitteluun. Hankkeen käynnistämiseen liittyy kaikenlaista tekemistä. On hankittu työvälineitä, osallistuttu koulutuksiin, suunniteltu visuaalista ilmettä ja nettisivuja ja tietenkin oltu yhteydessä kuntien kanssa. 

Syys-lokakuussa hanketyöntekijät kävivät tutustumiskäynneillä Ranuan ja Keminmaan nuorten ryhmien luona. Reissut jatkuvat loppuvuodesta Kittilään sekä Savukoskelle. Myös ESR-hankkeisiin kuuluvat kuntien suunnitteluryhmä ja hankkeen ohjausryhmät on koottu ja ne ovat pitäneet ensimmäiset kokouksensa.

Taidetoimintakin on jo aloitettu. Kuntiin on striimattu taidemuseolta Tuomas Korkalo - Meri on kuin tyhjä laatikko -näyttelyn opastus ja työpaja. Seuraavan striimauksen aiheena ovat Outo houkutus- ja Maailman menoa -kokoelmanäyttelyt.